Sää on suuressa osassa maata viikonloppuna pilvinen ja ajoittain sateinen. Lämpötila on Lappia lukuun ottamatta pitkälti 5–10 asteen välillä, eikä päivän ja yön välillä ole kovin suurta vaihtelua, ...
Suomessa on maanantain vastaisena yönä jälleen monin paikoin pakkasta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta STT:lle. Pohjoisessa pakkanen voi painua lähelle kymmentä astetta, ja märät tienpinnat voivat ...
Ajokeli muuttuu varhain sunnuntaina huonoksi isossa osassa maata, selviää Ilmatieteen laitoksen varoituskartasta. Maan etelä- ja keskiosissa tienpinnoille muodostunee yön aikana kuuraa, mikä heikentää ...
Etelässä on tänään poutaista, pohjoisessa lumisateet ovat mahdollisia. Avaa kuvien katselu Kuvituskuva. Kuva: Joel Peltonen / Yle STT 19.10. 3:47 Kuuntele juttu 1:20 Ajokeli on muuttunut varhain ...
Ajokeli saattaa jatkua sunnuntaina paikoin haastavana, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Ajokeli voi muuttua huonoksi aamuyöstä maan etelä- ja keskiosassa kuuraisten teiden vuoksi. Ennusteeseen ...
Yhdysvallat on jo kuukausien ajan avustanut Ukrainaa Venäjän energia-infrastruktuuriin kohdistuvien iskujen toteuttamisessa, uutisoi Financial Times. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ...
Moni unelmoi isosta talosta kaukana kaupungista, mutta kartanoelämää vuosikymmeniä viettäneiden Jukka Näsäsen ja Pauliina Impon haaveissa on on päästä katuvalojen piiriin. Lisätuloja. Tila on ...
Screenwriter Salim Khan recently highlighted his family's respect for all religions, echoing sentiments previously shared by his son, Salman Khan. The Khan family, known for celebrating Hindu ...
Israelin äärioikeistoa edustava valtiovarainministeri Bezalel Smotrich vaati keskiviikkona miehitetyn Länsirannan alueiden liittämistä Israeliin, uutistoimisto AFP kertoo. Vaatimus on seurausta ...
Suomalaiset saivat tänä kesänä nauttia poikkeuksellisen upeasta heinäkuusta, kun helleputki rikkoi useasti ennätyksiä. Elokuu oli säiden puolesta koleaa ja sateista, mutta nyt syyskuu näyttää aidolta ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results