Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat lauantailta 15. marraskuuta 2025. Kyseessä on sodan 1361. päivä.
USA:sta pois haluavien ja instituutioihin epäilevästi suhtautuvien nuorten naisten määrä on räjähtänyt vuoden 2015 jälkeen, kertoo Gallup.
Brassipelurit siis ”vaihtoivat” naisia päittäin. Kiemuraisen kuvin on yksi ulottuvuus on, että Militãolla ja Limalla on liitostaan yksi lapsi, vuonna 2022 syntynyt Cecília. Lima ja Castro ovat ...
Lisäksi korvauksia määrättiin puolin ja toisin. Mies velvoitettiin korvaamaan naiselle lähes neljätuhatta euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä. Nainen puolestaan joutuu korvaamaan miehelle yli ...
Kuningas Charles juhli 77-vuotispäiväänsä perjantaina 14. marraskuuta. Juhlapäivän kunniaksi brittihovi julkaisi uuden muotokuvan kuninkaasta.
Peliyhtiö Valve kertoi tuovansa ensi vuonna markkinoille Steam Machine -pelikonsolin uuden sukupolven. Konsolin aiempi versio julkaistiin 2015, mutta sen suosio jäi vähäiseksi ja projekti kuopattiin.
Onnettomuuden syy näyttää erittäin mystiseltä. Räjähdys on mahdollinen mutta ei erityisen todennäköinen vaihtoehto. Venäjää ei epäillä ainakaan toistaiseksi millään lailla, vaikka tapaus sattui maanti ...
JUURI NYT Järkyttävä teko Kanadan juniorisarjassa JUURI NYT Nato-maan sotilaslentokone repeytyi taivaalla oudosti kappaleiksi ja 20 kuoli – ”En ole koskaan nähnyt tällaista” Harva mies tietää tämän ...
Simple Life -sarja huvitti tv-katsojia 2000-luvun alkupuolella. Sarjassa esiintyivät seurapiirineidot Paris Hilton, 44, sekä Nicole Richie, 43. Ideana sarjassa muiden kommellusten muassa oli, että ...
Tuo myyntihinta ei tule rikkomaan Fast & Furious -autojen hintaennätystä. Sitä pitää tiettävästi nimissään Nissan Skyline R34 GT-R, jolla Walker ajoi Fast & Furious 4 -elokuvassa. Tuo autoyksilö ...
OP Pohjolan kyselystä paljastui huolestuttavia tietoja nuorista naisista. Samalla paljastui suuri kuilu sukupuolten välillä. Kyselyn mukaan nuorista naisista 81 prosenttia kokee vähintään joskus ...
Juuri ennen ottelun alkua halli jouduttiin tyhjentämään palohälytyksen takia. Kärppien tiedotteen mukaan syynä oli vieraskannattajien katsomonosassa sytytetyt soihdut. Raksilaan saapui paloautoja, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results